今日はシニさんの誕生日です。

Itselleni äärettömän poikkeuksellisesti heräsin jo puoli kymmeneltä paikallista aikaa vapaapäivänä, sillä tänään oli Sinin syntymäpäivä. Suunnittelimme Annikan kanssa Siniltä salaa jo edellisenä iltana, miten herättäisimme Sinin. Meidän onneksemme Sini nousee usein viimeisenä, joten se tarjosi meille paljon aikaa aamulla pienen yllätyksen järjestämiseen. Kävimme hakemassa kolmea eri makuista Taiyakia (kalan näköisiä "vohveleita", joissa voi olla niin suolaista kuin makeaakin täytettä) ja keitimme kahvin valmiiksi. Nämä sitten tarjoilimme hänelle sänkyyn. Jee! ^^

Päivän ohjelmassa oli luvassa sitä, mitä Sini halusi, joten menimme Ikebukuroon ihmettelemään. Kävimme kahdessa eri Hello Kitty -kaupassa, joista toinen oli Sunshine City nimisessä ostos"helvetissä" (japanin kieliselle sivulle ja Lonely Planetin lyhyt esittely). Kauppoja siinä rakennelmassa oli aivan käsittämättömästi ja useissa kerroksissakin vielä. Vähän jäi houkuttelemaan käydä katsomassa näköalat 60. kerroksesta Tokyoon yli...
Hiukopalaksi söimme tuorehedelmä-kermacrêpet, mitkä taas kerran pääsivät yllättämään tymäkkyydellään. Crêpejä syödessä aina tulee, viimeistään puolessa välissä, sellainen olo, että ei tee mieli syödä sitä enää palaakaan. Niin makeita ne on. Suosittelen silti kokeilemaan sellaisia ainakin kerran.

Ikebukurosta suuntasimme Shinjukun Kabukicho:hon, Tokyon "pahamaineisimmalle punaisten lyhtyjen alueelle". Vilinää riitti ja joka kadun kulmassa oli nätiksi laittautuneita poikia tarjoamassa seuraansa maksua vastaan. Ei siis sillä tavalla, miten suomalaiset tämän ajattelisivat, vaan japanilaiseen tapaan, eli lähinnä drinkkiseuraksi tai vaikkapa karaokeen.

Kabukicho.

Kabukicho:sta suuntasimme takaisin kotikulmille, Koenjiin, etsimään jotain illanistujaispaikkaa. Sellaisen löytäminen oli yllättävän vaikeaa eurooppalaiselle. Kaikissa paikoissa on aina omat juttunsa ja emme myöskään olleet varmoja, tarjoillaanko kaikissa paikoissa ulkomaalaisille tai muille kuin vakkareille (näin nimittäin jossain on). Japanin kieliset menut ja tarjoilijoiden heikko englannin kielen taitokin toivat omat ongelmansa hommaan. Pitkään kierreltyämme ja itse ainakin jo luovuttuani toivosta suuntasimme matkamme kohti kotia.
Matkalla kävi kuitenkin niin, että eräästä pienenpienestä baarista paikallinen huusi peräämme kysyäkseen, mistä päin olemme kotoisin. Kerrottuamme olevamme Suomesta seurasi hyväksyviä nyökkäyksiä ja puheensorinaa baarilaisista, ja sitten meille jo alettiinkin kiiren vilkkaa tekemään tilaa baarista ja käskettiin istumaan.
Minulla oli hieman suolaisennälkä, mutta keräsin rohkeutta mennä kysymään baarimikolta päivän menua kahden umeshun verran. Baarimikkokaan ei ilmeisesti osannu kunnolla englantia, joten tulkkinani toimi peräämme huudellut vakiasiakas. Sanoin tälle, että kaikki kelpaa ja jotain olisi kiva kokeilla, eli "tehkää jotain ja yllättäkää mut". Tällainen tilaussysteemi osoittautui erittäin hyväksi vedoksi kyseisessä paikassa, sillä jonkun ajan päästä eteemme kiikutettiin grillattu kala, marinoituja mustekalan siivuja ja viimeiseksi erittäin rapeaksi grillattu kalan selkäranka. Ai, että oli hyvää!
Baari oli todella symppis, tunnelmallinen ja opiskelijan lompakolle erittäin ystävällinen. Meitä kutsuttiin käymään paikassa jo seuraavana päivänä uudelleen. Ja niin me meinasimme tehdäkin. Siitä tulisi meidän kantapaikka!

Ikebukuro <3 ja minä. Kuva Annika Varis.

Vakipaikassa Sini nauttimassa umeshua. Kuva Annika Varis.