Tsuchiuran ilotulitukset (1.10.)

Pelkäsin, että koko tämä päivä menisi pieleen, koska se alkoi sillä, että unohdin kännykkäni kotiin. Olin hienosti varautunut edellisenä iltana lataamalla kännykkään Tsuciuran kartat ja akunkin täyteen. Sinnehän se sitten jäi, koneeseen kiinni latauksen jäljiltä... Toisin kumminkin kävi. Päivästä tuli todella onnistunut - kaikkien onneksi.
Aloitimme päivän ajelemalla Koenjista Uenoon, siellä menimme lippuluukulle ostamaan meno-paluun (¥2,000~3,000) joka oli Tsuchiuran junan toinen päätepysäkki, hyppäsimme vaunuun ja ajelimme sillä noin tunnin pois päin Tokyosta. Tsuchiurassa meni sormi hetkeksi suuhun, sillä mikään ei ollut länkkärien kielellä kirjoitettuna ja opasteistakaan ei varmaksi osannut sanoa, ovatko opasteita ilotulituksille vai johonkin muuhun. Seurueemme Sini onneksi meidät pelasti muistamalla yhtäkkiä, mikä on ilotulitusten kanjit. Niitä sisältäviä opasteita seurailemalla löysimme sukkulabussin (¥300), joka vei meidät suoraa pelipaikalle.
Pelipaikalli "bileet" olivat selvästi jo alkaneet aiemmin. Kaikki ruokakojut olivat pystyssä ja valmiina tarjoilemaan antimiaan kenelle tahansa niitä haluaville. Osa katseluun tarkoitetuista sänkisistä riisipelloista olivat alkaneet täyttyä seuruesta, jotka olivat viltein ja pressuin varanneet itselleen oman alueen. Osa seuruesta olivat tulleet kaveriporukoin, osa perheen kanssa ja osa picnic -eväiden kera. Jotkut jopa olivat tulleet ajoissa paikalle varaamaan itselleen hyvät paikat pellolta ja kuluttivat aikaa ennen tapahtumaa nukkumalla mukanaan tuomien vilttien alla.
Ilotulituksen (花火) oli määrä alkaa kuudelta ja olimme paikalla jo kolmen maissa. Meille jäi siis hyvin aikaa hankkia läheisestä kalastustarvikeliikkeestä suuri pressu (¥400) peppujemme alle, hieman naposteltavaa ja juotavaa kaupasta sekä jotain syötävää, suomalaisen näkökulmasta, eksoottisia ruokia tarjoilevista kojuista. Tarjolla olisi ollut mm. takoyakia (¥500), grillattua kalmaria (¥500), sobaa, okonomiyakia, hattaraa, friteerattua kanaa (¥500), hampurilaisia, nekkuomenoita (¥300), jne jne.
Ilotulitukset itsessään olivat aivan mahtavat. Tapahtumaa kehuttiinkin etukäteen Japanin suurimmaksi vuotuiseksi ilotulituskilpailuksi ja sen kyllä voin uskoakin. Yksi yksittäinen isompi raketti todennäköisesti maksoi yhtä paljon kuin esimerkiksi se määrä raketteja, joita Järvenpään kaupunki pistää aina uutena vuotena ilmoille.
Tapahtuma oli äärettömän hyvin järjestetty. Ilotulitusten loputtua paikalta pääsi äärettömän kätevästi jälleen sukkulabussilla pois. Sanoimme vain liikennettä ohjaavalle järjestyksen valvojalle eksyneen näköisinä "Shuttle buss" ja johan se alkoi jotain selittämään ja viittoilemaan tiettyyn suuntaan. Menimme sen osoittamaan suuntaan ja bussi löytyi.
Kotimatka sujui junalla kohtuu ongelmitta. Nousimme oikeaan junaan, mutta ymmärsin junan kuulutukset väärin ja nousimme eräällä pysäkillä vaihtaaksemme junaa, vaikka sitten kävikin ilmi, että olisimme päässeet edellisellä ihan perille saakka. Nooh, hetki seisomista asemalla ja nouseminen seuraavaan oikeaan suuntaan menevään junaan ei varmasti vahingoittanut ketään.

Minä pellolla istumassa ja ihailemassa ilotulituksia. Kuva Annika Varis.

30.9. kuvin

Sen verran pohjustan ennen kuvapläjäystä, että olimme suunnitelleet menevämme sekä Meiji-jingu koen:iin ja Yoyogi koeniin tänään, mutta huomasimme hyvin pian, että Meiji-jinguussa voi aivan huoletta kuluttaa kokonaisen päivän. Suosittelen paikkaa aivan kaikille Tokyoon matkustaville, sillä se on puisto, jossa pääsee nauttimaan rauhasta aivan keskellä Harajukun vilinää.
Puistossa on myös maksullinen alue (¥500), jossa on mm. Kakuun-Tei niminen teehuone ja lampi kaloineen. Mielestäni maksullinen alue, Meiji-jinqu inner garden, on hintansa arvoinen, varsinkin, jos on aikaa käyskennellä alueella muutama tunti rauhassa nautiskellen. Maksulliselle alueelle otetaan sisään viimeiset vieraat klo16.30, joten ole hyvissä ajoin liikkeellä, jos haluat sinne.
Meiji-jinguun puistossa on myös saman niminen temppeli, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Temppelin piha-alue on maksuton, mutta alttarille ei kannata mennä kuvailemaan, vaan antaa paikallisille rukousrauha.
Puisto on aamusta kello kuuteen illalla auki, sillä pimeä tulee Japanissa tähän aikaa vuodesta kuudelta.

Muistakaa ottaa tyhjää paperia mukaanne, sillä tässä puistossa on parikin eri paikkaa, joissa on leimauspiste. Japanilaiset ovat kovin viehättyneitä leimoihin, joten he ovat keksineet, että kaikissa itseään kunnioittavissa paikoissa kuuluu olla oma "muistoleima". Muistoleima on ilmainen ja kaikkien vapaassa käytössä.

Meiji-jingu torii, eli sisäänkäynti Meiji-jingu puistoon.

Uhrilahjoja jumalille. Saketynnyreitä, siis.

Täällä ojien viemäritkin ovat erilaisia.

Torii, jälleen.

Kakuun-Tei -teehuone.

Kakuun-Tein etupihaa.

Löydätkö Annikan kuvasta?

Inner gardenin Iirispuutarha.

Lisää Iiriksiä.

Kiyomasa-Idosta (kaivosta) lähtevä puro kohti Iirispuutarhaa.

Kiyomasa-Ido.

Meiji-jingu temppelin sisäänkäynti.

Henkilökohtaisia rukouksia.

Siisti lamppu.

Temppelin sisäpiha. Kuvassa näkyy pääsisäänkäynti sisältä päin.

15. päivä (to 27.9.)

Koska koulua on virallisesti niin vähän ja osa niistäkin päivistä peruttu, saimme tulla ylimääräisenä päivänä tekemään töitämme. Meidät sijoitettiin eri luokkaan ja olimme tavallaan "siinä sivussa".
Olimme kuitenkin saaneet sen verran hyvät ja perusteelliset ohjeistukset aiemmin tulevista työvaiheista, että itsenäinen työskentely ei ollut lainkaan ongelma. Sain kivasti ja rauhaisasti puuhaillen tehtyä elämäni ensimmäisen nunome zogan -harjoituksen valmiiksi asti.
Harjoituksen työstöä aloittaessa olin aivan totaalisen varma, että koko harjoitus menee pieleen. Tarvittavan ruudukkokuvion iskeminen rautaan oikealla tavalla oli huomattavasti vaikeampaa kuin mitä olis osannut odottaa. Punsseli iskeytyi aina väärällä tavalla metalliin - välillä vinoon, välillä liian vähän ja välillä taas liian harvaan. Ei se sitten kuitenkaan epäonnistunut, vaan tuli varsin hyväksi. Jee!

Päivän kruunasi pizza, jota pääsimme nauttimaan koulupäivän päätyttyä koulun lähellä olevaan kahvilaan. Kieltämättä epäilimme suuresti etukäteen, että japanilainen pizza ei vain yksinkertaisesti voi olla hyvää, mutta(!) tämä sitä kyllä oli. Oli kahvilakin kyllä aika eurooppalaisvaikutteinen...

Harjoitus ennen jalometallin kiinni iskemistä.

Sama homma vähän kauempaa.

Hyvää pizzaa Shibuyassa. Myös paikan oma inkiväärilimukka oli oikein herkullista.

Tsukiji Fish Market (13. päivä)

Aloitimme päivän kerääntymällä koululle. Siitä me, vaihto-oppilaat, eräs opettajistamme ja apuopettajamme suuntasimme urushi -näyttelyyn. Näyttely oli ilmainen ja se sijaitsi, suomalaisen näkökulmasta, hieman omituisessa paikassa: ison tavaratalon 7. kerroksessa.
Japanilainen lakkatekniikka on edelleenkin yksi ehdottomista suosikeistani ja työt näyttelyssä olivat ihan mahdottoman hienoja. Pystyisinpä vain opettelemaan kyseistä tekniikkaa jossain... Saattaa olla, että meille tarjoutuu myöhemmin tilaisuus mennä vierailemaan näyttelyn pitäjän omalle työpajalle, mikä olisi äärettömän mielenkiintoista.

Näyttelyn jälkeen opettajamme oli luvannut viedä meidät Tsukiji Fish Marketille (kuuluisa tokyolainen paikka, must-see. Googlaa, jos et tiedä, mistä puhutaan). Siellä oli luvassa oikein mainiota tempuraa, vähän ympäriinsä kävelyä ja ihmettelyä.
Luulen, että tähän paikkaan on tultava uudelleen aikaisin aamusta, sillä silloin paikka vilisee ihmisiä ja joka kojussa on mitä ihmeellisimpiä mereneläviä yön aikana merestä nostettuna. Tuoreita äyriäisiä ja mitä kummallisimpia meren eläjiä jostain syvältä meren uumenista olisi äärettömän mielenkiintoinen nähdä.

Tänään ei koulussa ehtinyt mitään tuon "luokkaretken" takia tekemään ja huomenna olisi opettajien kokous -> ei koulua.

Vihdoin pääsee tekemään jotain! (ma 26.9.)

Tätä päivää onkin odotettu! Meillä oli kokonainen päivä pyhitetty uuden tekniikan oppimiselle. En tiedä kyllä mikä itseäni vaivasi, mutta meni ihan kaikki tänään pieleen ja mikään ei onnistunut. Onneksi opettajamme, Ando-sensei, oli hyvin kärsivällinen ja avulias, joten melkein menin häntä kädestä pitäen tämän päivän. Noloo...

Sain aikaiseksi tänään - tai siis Ando-sensei sai aikaiseksi - minulle pakotusvasaran Japanin malliin ja punsselin nunome zogania varten. Opittiin paljon myös samalla hyödyllisiä nippelitietoja kyseisestä tekniikasta. Kirjoitin kaiken vihkooni muistiin, mutta jos olisi äärettömän ahkera, olisi äärettömän hyvä, jos ne kirjoittaisi puhtaaksi opetusmonistemuotoon.

Tulipa hankittua sitten uusia työkaluja. Rahaa paloi niin, että vinkuna vaan kuului, mutta kyllä olen tyytyväinen hankintoihini. Sijoitus tulevaisuuteen!

Kuvassa vasaran pää, varsi, 0,03mm paksua hopealevyä, 0,02mm paksua kultalevyä, punsseleita, sahanteriä, rautalevyjä ja hiomakivi.

Demonstraatio hiuspinnillä siitä, miten rautaa saa karkaistua.

Kotimaskotti.

Huom! Jos jotakuta ihmetyttää, miksi puhun kokoajan rahasta, niin yksi blogini ajatuksista oli olla vähän informatiivisempi (ts. ajattelin, että muiden saattaisi olla ihan mielenkiintoista tietää, miten paljon Japanissa vaihto-opiskelu maksaa ja mihin sitä rahaa oikein menee).

今日はシニさんの誕生日です。

Itselleni äärettömän poikkeuksellisesti heräsin jo puoli kymmeneltä paikallista aikaa vapaapäivänä, sillä tänään oli Sinin syntymäpäivä. Suunnittelimme Annikan kanssa Siniltä salaa jo edellisenä iltana, miten herättäisimme Sinin. Meidän onneksemme Sini nousee usein viimeisenä, joten se tarjosi meille paljon aikaa aamulla pienen yllätyksen järjestämiseen. Kävimme hakemassa kolmea eri makuista Taiyakia (kalan näköisiä "vohveleita", joissa voi olla niin suolaista kuin makeaakin täytettä) ja keitimme kahvin valmiiksi. Nämä sitten tarjoilimme hänelle sänkyyn. Jee! ^^

Päivän ohjelmassa oli luvassa sitä, mitä Sini halusi, joten menimme Ikebukuroon ihmettelemään. Kävimme kahdessa eri Hello Kitty -kaupassa, joista toinen oli Sunshine City nimisessä ostos"helvetissä" (japanin kieliselle sivulle ja Lonely Planetin lyhyt esittely). Kauppoja siinä rakennelmassa oli aivan käsittämättömästi ja useissa kerroksissakin vielä. Vähän jäi houkuttelemaan käydä katsomassa näköalat 60. kerroksesta Tokyoon yli...
Hiukopalaksi söimme tuorehedelmä-kermacrêpet, mitkä taas kerran pääsivät yllättämään tymäkkyydellään. Crêpejä syödessä aina tulee, viimeistään puolessa välissä, sellainen olo, että ei tee mieli syödä sitä enää palaakaan. Niin makeita ne on. Suosittelen silti kokeilemaan sellaisia ainakin kerran.

Ikebukurosta suuntasimme Shinjukun Kabukicho:hon, Tokyon "pahamaineisimmalle punaisten lyhtyjen alueelle". Vilinää riitti ja joka kadun kulmassa oli nätiksi laittautuneita poikia tarjoamassa seuraansa maksua vastaan. Ei siis sillä tavalla, miten suomalaiset tämän ajattelisivat, vaan japanilaiseen tapaan, eli lähinnä drinkkiseuraksi tai vaikkapa karaokeen.

Kabukicho.

Kabukicho:sta suuntasimme takaisin kotikulmille, Koenjiin, etsimään jotain illanistujaispaikkaa. Sellaisen löytäminen oli yllättävän vaikeaa eurooppalaiselle. Kaikissa paikoissa on aina omat juttunsa ja emme myöskään olleet varmoja, tarjoillaanko kaikissa paikoissa ulkomaalaisille tai muille kuin vakkareille (näin nimittäin jossain on). Japanin kieliset menut ja tarjoilijoiden heikko englannin kielen taitokin toivat omat ongelmansa hommaan. Pitkään kierreltyämme ja itse ainakin jo luovuttuani toivosta suuntasimme matkamme kohti kotia.
Matkalla kävi kuitenkin niin, että eräästä pienenpienestä baarista paikallinen huusi peräämme kysyäkseen, mistä päin olemme kotoisin. Kerrottuamme olevamme Suomesta seurasi hyväksyviä nyökkäyksiä ja puheensorinaa baarilaisista, ja sitten meille jo alettiinkin kiiren vilkkaa tekemään tilaa baarista ja käskettiin istumaan.
Minulla oli hieman suolaisennälkä, mutta keräsin rohkeutta mennä kysymään baarimikolta päivän menua kahden umeshun verran. Baarimikkokaan ei ilmeisesti osannu kunnolla englantia, joten tulkkinani toimi peräämme huudellut vakiasiakas. Sanoin tälle, että kaikki kelpaa ja jotain olisi kiva kokeilla, eli "tehkää jotain ja yllättäkää mut". Tällainen tilaussysteemi osoittautui erittäin hyväksi vedoksi kyseisessä paikassa, sillä jonkun ajan päästä eteemme kiikutettiin grillattu kala, marinoituja mustekalan siivuja ja viimeiseksi erittäin rapeaksi grillattu kalan selkäranka. Ai, että oli hyvää!
Baari oli todella symppis, tunnelmallinen ja opiskelijan lompakolle erittäin ystävällinen. Meitä kutsuttiin käymään paikassa jo seuraavana päivänä uudelleen. Ja niin me meinasimme tehdäkin. Siitä tulisi meidän kantapaikka!

Ikebukuro <3 ja minä. Kuva Annika Varis.

Vakipaikassa Sini nauttimassa umeshua. Kuva Annika Varis.